Päivä
Toivolansaaren 120-vuotis päivillä
Saavuimme
aamulla kello kahdeksan Toivolansaareen ja jakauduimme ryhmiin eri osastoille.
Itse menin muistisairaiden osastolle ja mukanani tuli myös toinen opiskelija,
sekä kolmannen vuoden opiskelija, joka myös ohjasi meitä.
Ensimmäisenä
ohjelmassa on aamupala ja saankin syöttää erästä mukavaa rouvaa.
Sattumalta
hän on ollut nuorempana leipuri ja kun itsekin tykkään leipoa, niin juttua tuli
mukavasti.
Syöttöjen
jälkeen juotiin kahvit ja syötiin itsekin vähän leipää, että jaksaa eikä
pökrää. Tämän jälkeen alettiin pukea ja valmistella asiakkaita juhlakuntoon.
Muutama
tunti siinä sitten menikin, kun asiakkaita autettiin laittautumaan ja autettiin
vessaan sun muuta pientä. Ja totta kai kehuttiin kuinka kauniita he ovat!
Kiharrintakin
metsästettiin koko talo ympäri! Mutta viimein se löytyi ja päästiin
kihartamaan!
Päivän
loppupuolella päästiin itsekin syömään ja sen jälkeen kotiin. Kiitokset
Toivolansaarelle, että saimme tulla. Tämä oli todella opettava käynti ja
arvokasta työtä kävimme tekemässä. Kiitokset täytyy myös antaa Toivolansaaren
keittiölle, joka niin hyvän ruoan oli laittanut.
Hyvää maanantaita kaikille!