ERILAISET KASVATUSTYYLIT
Autoritäärinen:
Jos lapsi
kasvaa autoritäärisessä kasvuympäristössä, lapsesta tulee usein huonolla
itsetunnolla varustettu, masentunut, vähän kuin toisten kynnysmatto, joka ei
osaa sanoa ei.
Jos ja kun
vanhempi jotain sanoo, se on laki, eikä päätöksestä voi valittaa. Ja jos
uskalsi väittää vastaan, selkään tuli. Kovassa käytössä on usein myös ”joka
paikkaan sopiva” : ”Niin kauan kun asut minun kattoni alla…”.
Tässä
kasvatustyylissä lapsen suhde vanhempiin ei ole hyvällä pohjalla, ja usein se
johtaa siihen, että välit menevät poikki lapsen muuttaessa pois kotoa. Monesti
koulussa menee huonosti, eikä se paranna asiaa yhtään. Vanhemmat vaativat
lapsilta aivan liikaa, mutta samalla lyttäävät heitä koko ajan alemmas ja
alemmas. Lapset itse vieraantuvat vanhemmistaan jatkuvan alistamisen ja
henkisen väkivallan seurauksena.
Tavoitteena
on kasvattaa kuuliaisia ja tottelevaisia lapsia, jotka eivät väitä vastaan ja
tekevät työtä käskettyä. Kasvatustyyli onkin aikoinaan tähdännyt siihen, että
näistä lapsista tulisi erinomaisia työntekijöitä, jotka ovat pomolle
kuuliaisia.
Lapsilähtöinen:
Tässä
tyylissä kasvatus on lapsilähtöistä, mutta ei lapsijohtoista, eli lapsi ei
johda koko pakettia, vaan aikuinen on vastuussa lapsesta. Vapauksia, ja
vastuuta annetaan kypsymisen ja iän mukaan.
Aikuinen
asettaa lapselle rajat, mutta niistä keskustellaan lapsen kanssa. Myös vanhempi
myöntää virheet ja pyytää anteeksi.
Lapsen
suhde vanhempaan muodostuu lämpimäksi ja lapsi voi luottaa että vanhemmalta saa
tukea ja turvaa ja hän voi ongelmatilanteissa kääntyä heidän puoleensa. Lapsen
vanhemmat ovat aidosti kiinnostuneita lapsensa tekemisistä ja antavat lohtua
kun sille on tarvetta.
Etuina on,
että lapsesta kasvaa tasapainoinen, hyvällä itsetunnolla varustettu ja tunteensa
näyttävä nuori ja myöhemmin tietysti aikuinen. Välit vanhempiin säilyvät,
vaikka kotoa muutettaisiin ja heidän puoleensa voi aina kääntyä.
Laiminlyövä:
Vanhempi ei
ole henkisesti läsnä lapsen elämässä, tämä voi tuntua lapsesta vähintäänkin
pelottavalta. Vanhempi on usein myös epäjohdon mukainen ja kylmä.
Vanhemmalla
saattaa olla esim. alkoholiongelma, tai taloudellisia vaikeuksia, tai ihan vain
parisuhdeongelmia. Nämä vievät vanhemman energian niin, että lapsi jää
heitteille.
Kun
lapsella on tällaiset vanhemmat, niin sanoohan se järkikin, että eihän siitä
mitään hyvää tule.
Lapsi
saattaa etsiä turvaa ja lohdutusta pahimmassa tapauksessa alkoholista,
jengeistä, tai huumeista. Kun vanhempi ei ole läsnä lapsensa elämässä, ei voi
olettaa, että vanhemman ja lapsen välille syntyisi juuri minkään laista
suhdetta. Hyvässä tapauksessa lapsi löytää kodin ulkopuolelta jonkun aikuisen,
joka toimii edes hieman vanhempana lapselle ja kuuntelee tätä.
Hemmotteleva, lapsijohtoinen:
Lapsi
höykyyttää vanhempiaan ja oppii siihen, että saa aina kaiken periksi ja voi
tehdä ihan mitä vaan, koska vanhempia ei haittaa.
Mutta tämä
ei ole lapselle hyväksi. Lapsi ei jaksa itse käsitellä niin suuria asioita,
kuten: koska menen nukkuman? onko käytökseni soveliasta? voiko näin tehdä?
Lapsi jää
yksin asioiden kanssa, koska tuntee, että vanhempi ei välitä.
Lapsi
vaistoaa aikuisen tunteet, vaikka niitä kuinka peittelisi, joten tässä
suhteessa tämä kasvatustyyli ei ole hyvä.
Itse olen
sitä mieltä, että lapsilähtöinen
kasvatustyyli olisi paras, mutta, joissakin asioissa voi olla autoritäärisen
ehdoton. Koska ei sitä aina voi jaksaa keskustella rakentavasti, koska
täytyyhän lapsen oppia, että joskus täytyy ja saakin räjähtää. Lapsella tulee
olla rajat, mutta niistä tulee keskustella. Rakkautta ja hellyyttä pitää myös
osoittaa, jotta lapsi oppii myös itse tähän ja tuntee olonsa turvalliseksi.
Curling vanhemmuudesta:
Curling-vanhemmuudessa on kyse siitä, että lapsen tieltä halutaan raivata
kaikki pettymykset.
Tästä tulee
käsitteen nimikin: Elämä on kuin sileää
curling-rataa.
Näistä
lapsista kasvaa röyhkeitä, nokka edellä meneviä, jotka eivät siedä pettymyksiä,
vaan vetävät niin sanotusti itku-potku-raivarit, jos asiat eivät mene heidän
suunnitelmansa mukaan.
Tämä ilmiö
on nykyään turhankin yleistä.
Omakohtaista:
Omassa
kasvatuksessa on saanut aina näyttää tunteensa ja itkeä, jos on itkettänyt ja
nauraa, jos on naurattanut. Omasta kasvatuksesta löydän paljon piirteitä
lapsilähtöisestä kasvatuksesta, mutta myös autoritäärisestä. Joissain asioissa
ollaan oltu ehdottomia, varsinkin isän puolelta.
Ja aina saa
tulla syliin tai halata jos tulee ”halipula”.
LAPSEN HUOLTO JA TAPAAMISOIKEUS:
Miten näkyy
suomalaisen perheen arjessa? – Ajatellaan, että perhe on eronnut, mikä on
sinänsä aivan tavallista nyky-yhteiskunnassa. Perheen lapset asuvat viikot
äidillään ja tapaavat silloin tällöin isäänsä, mutta eivät turhan usein. Laki
määrää että lasten tulisi saada tasapainoinen kasvatus ja siihen kuuluu, (jos
mahdollista) molemmat vanhemmat, joten lapsien tuli saada tavata isäänsä
useammin, mielellään vanhemmat voisivat asua samassa kaupungissa ja lapset
voisivat näin asua vaikka vuoroviikoin molemmilla vanhemmillaan. Kaikki asiat
eivät aina mene, niin kuin pitäisi, mutta aina asioille ei voi mitään.
Kasvatustietoisuus:
Käsite ei
kyllä ollut tuttu ennestään, mutta kotona meidät otetaan huomioon yksilöinä, ja
ymmärretään, että kaikilla on omat kiinnostuksen kohteensa.
Olen aina
ollut sitä mieltä, että ei pidä yleistää ja se pätee myös tähän.
Ei voi olettaa että kaikki eskari-ikäiset oppisivat heti lukemaan, vaan kaikki
kehittyvät omaa tahtia, yksilöinä.
Hyvä auktoriteetti:
Koostuu:
Perusteluista mielipiteistä. Ottaa toiset huomioon päätöksen teossa, eikä jyrää
muita mielipiteillään, vaan kuuntelee. Ratkoo ongelmat ja riidat rakentavasti,
ei huuda, vaan keskustelee.
Ottaa asiat
huumorilla, mutta on tarvittaessa vakava. Ei nipota asioista ja huomauttele
turhista.
Lämmin
sydämellinen ja reipas.